English Suomi

  1. Kysymyksiä
  2. Sanastoa

Mitkä varusteet mukaan ensimmäisiin harjoituksiin?

Peruskurssin ajan varustukseksi riittää verkkarihousut, sisäliikuntatossut ja t-paita tai vastaava. Oma juomapullo on myös hyvä olla mukana. Huomiothan että paidan tulee olla keltainen ja housujen mustat.

Miekathan painavat hirveästi ja minä olen pienikokoinen nainen - minun ei varmaan kannata harkita aloittamista?

Päinvastoin. Miekkojen suuri paino on myytti: kunnollinen pitkämiekka painaa vain noin 1400-1800 grammaa, ja sitä pidellään kaksin käsin. Puinen harjoittelumiekka painaa alle kilon. Aseellisen kamppailun, kuten miekkailun, etu aseettomaan verrattuna on siinä että se tasoittaa huomattavasti kamppailijoiden välistä koko- ja painoeroa, ja näin ollen miekkailun harrastaminen sopii hyvin myös naisille.

Onko historiallisella miekkailulla jotain tekemistä roolipelaamisen tai historian elävöittämisen kanssa?

Ei. Kyseessä on kamppailulaji. Meillä ei ole rooleja emmekä pyri elävöittämään historiaa muilta osin kuin mitä kamppailukontekstissa on tarpeen. Harjoittelijat saattavat harjoituksissa pukeutua esimerkiksi keskiaikaistyylisiin gambesoneihin, mutta tällöin ei itsetarkoitus ole pukeutuminen vaan harjoittelun kannalta olennainen suojavarustus. Emme toki kuitenkaan tuomitse roolipelejä sen enempää kuin historian elävöittämistäkään, ja toivotamme tervetulleiksi harjoituksiin kaikki halukkaat muista harrastuksistaan riippumatta.

Otellaanko seurassa täydellä kontaktilla?

Ei. Olennainen osa harjoittelua on kontrollin opetteleminen. Kontrolli tarkoittaa, että nopeus on kova mutta kontakti kevyt. Otteleminen eli vapaamiekkailu tapahtuu joka tapauksessa tylpillä miekoilla, jolloin jokaisen osuman oletetaan olevan automaattisesti kuollettava. Vastustajaa ei yritetä tyrmätä tylpällä miekalla, vaan hänen puolustuksensa pyritään kiertämään ja häneen yritetään osua hallitusti tavalla joka terävällä miekalla aiheuttaisi halutun reaktion.

Miten otteluissa saa pisteitä?

Ei mitenkään. Vapaamiekkailussa ei jaeta pisteitä. Kamppailu simuloi aina kuollettavaa taistelua, ja tilanne päättyy yhdestä osumasta. Tämän jälkeen ottelijat ottavat etäisyyttä ja analysoivat nopeasti mitä tapahtui. Tämän jälkeen aloitetaan alusta. Vapaamiekkailussa ei siis ole ensisijaisesti tarkoitus voittaa, vaan oppia.

Eikö lajissa siis voi kilpailla?

Kyseessä ei ole urheilulaji, eikä seurassa tarjottava opetus tähtää kilpailujen voittamiseen vaan kokonaisvaltaisen historiallisen kamppailutaidon opettamiseen. Tietyt organisaatiot kuitenkin järjestävät kilpailuja Euroopassa ja pohjoismaissa, ja oppilaat voivat osallistua niihin niin halutessaan. Pienimuotoisia turnauksia järjestetään paikallisesti aika ajoin, mutta näidenkin tarkoitus on etupäässä olla opetustapahtumia, eikä niinkään varsinaisia urheilukilpailuja.

Takaisin sivun alkuun

Gambeson
Pehmustettu takki, joka on ommeltu useista päällekkäisistä kerroksista puuvilla- tai pellavakangasta. Historiallisesti gambesonia käyttivät keskiajalla teräs- tai rautahaarniskaa halvempaa vaihtoehtoa etsineet sotilaat. Gambesonia käytettiin myös usein panssarin alla pehmentämässä iskuja.
Harhautus
(engl. feint) Tekniikka aseella, jonka tarkoitus on harhauttaa puolustajaa hyökkäämällä tietyntyyppisellä lyönnillä, mutta yllättäen vaihtamalla hyökkäys erilaiseksi. Saksalaisissa manuaaleissa harhautuksesta käytetään nimeä Fehler.
Messer
Saksan kielen veistä tarkoittava sana. Suosittu miekkatyyppi keskiajan Saksassa, eritoten jalkaväen parissa. Myös Grosse Messer, iso veitsi. Messereissä on veistä muistuttava yksiteräinen terä, sekä yksikätinen "keittiöveistä" muistuttava kahvarakenne.
Pitkämiekka
Suora, kaksiteräinen miekka jota käytettiin taistelussa, kaksintaistelussa sekä itsepuolustuksessa sydän- ja myöhäiskeskiajan Euroopassa. Pitkämiekat ovat tyypillisesti 115-125cm pitkiä, painavat 1400-1800 grammaa ja niiden kahva on tarpeeksi pitkä kahdelle kädelle. Suomen kielen sana pitkämiekka on suora suomennos englannin kielen sanasta Longsword, sekä saksankielisesti termistä Langeschwert. Muita yleisesti käytettyjä samaa tarkoittavia termejä ovat esimerkiksi sotamiekka, bastardimiekka ja puolentoista käden miekka.
Ponsi
Metallinen kappale miekan kahvan päässä, jonka tehtävä on tasapainottaa miekan terää.
Rondellitikari
Tikarimalli joka oli yleisesti käytössä Euroopassa 1300-1400-luvuilla. Sana rondelli (engl. ronder) viittaa tikarin pyöreisiin, levymäisiin kädensuojuksiin. Rondellitikareita on olemassa monia hieman toisistaan poikkeavia malleja ja pituuksia, mutta ne saattoivat pisimmillään olla kokonaispituudeltaan noin 45cm. Niitä käytettiin sekä sodankäynnissä aseina, että jokapäiväisessä elämässä työkaluina tavallisten veisten tai puukkojen tavoin.
Schwach
Saksan kielen heikkoa tarkoittava sana. Miekan terän puolivälistä kärkeen ulottuva osa. (engl. Weak, foible) Miekan heikkoa osaa on vaikeampi kontrolloida kuin vahvaa, johtuen suuremmasta vipuvarresta.
Stark
Saksan kielen vahvaa tarkoittava sana. Miekan terän puolivälistä kahvaan ulottuva osa. (engl. Strong, forte) Miekan "vahva" on lähitilanteissa "heikkoa" voimakkaampi johtuen pienemmästä vipuvarresta.
Vapaamiekkailu
Harjoitus jossa kaksi miekkailijaa kamppailee keskenään simuloidussa taistelussa. Vapaamiekkailussa ei ole koreografiaa eikä ennalta sovittuja liikkeitä, vaan kaikki hyökkäykset ja puolustukset ovat ottelijoiden vapaasti käytettävissä.
Väisti
Miekan metallinen ristikappale, jonka tehtävä on suojata kättä.

Takaisin sivun alkuun

Copyright © Peter Henry Karis AD 2013