English Suomi

Historialliset eurooppalaiset kamppailutaidot - mukaanlukien historiallinen miekkailu - on kattotermi, jolla tarkoitetaan historiallisiin kamppailutyyleihin ja -manuaaleihin perustuvia, rekonstruktoituja kamppailulajeja. Vastaava kansainvälinen termi on HEMA, eli Historical European Martial Arts. Käytännössä termi siis tarkoittaa aseellisia kamppailutaitoja historian eri vaiheilta, mutta lisäksi myös aseetonta kamppailua, joka koostuu pääasiassa heitoista ja nivellukoista. Näihin eri asetyyleihin puolestaan kuuluu etupäässä erilaiset miekat, mutta myös muita aseita kuten tikareita, keihäitä ja salkoaseita (pole weapons).

Koska mitään jatkuvaa opetuslinjaa menneiden aikojen eurooppalaisiin kamppailuopettajiin ei enää ole, pohjautuu historiallisten kamppailutaitojen harjoittelu nykypäivänä eri aikakausina Euroopassa kirjoitettuihin kamppailuoppaisiin. Näihin oppaisiin aikalaiset opettajat tallensivat kamppailujärjestelmiänsä vaihtelevalla tarkkuudella ja vaihtelevia tarkoituksia varten. Näista kamppailuoppaista varhaisin tunnettu on niin kutsuttu käsikirjoitus I.33, joka on saksalaisperäinen ja ajoitettu 1200-1300-lukujen taitteeseen. 1400-luvulta tunnetaan jo useita, lähinnä saksalaisia ja italialaisia oppaita, ja seuraavina vuosisatoina kamppailuoppaiden määrä vain kasvoi kirjapainotaidon kehittyessä. Moderni harjoittelu perustuu näiden oppaiden tutkimiseen, tulkitsemiseen, ja niissä esitettyjen tekniikoiden ja järjestelmien harjoittelemiseen.

Academia Liechtenaueriana Helsingiensis -seurassa harjoitellaan ns. saksalaista pitkämiekkailutyylisuuntaa, jonka kehittäjänä pidetään todennäköisesti 1300-luvulla elänyttä Johannes Liechtenaueria. Liechtenauerin elämän ja edesottamusten tarkemmat yksityiskohdat ovat kadonneet historian hämäriin, mutta hänen kerrotaan kierrelleen Eurooppaa harjoitellen miekkailua useiden eri opettajien johdolla, ja muodostaneen näihin oppeihin pohjautuneen oman tyylisuuntansa. Hän opettia tyyliään aluksi vain suhteellisen pienelle määrälle oppilaita, ja kirjoitti oppinsa muistiin runomittaisena niin että ainoastaan hänen omat oppilaansa voisivat ymmärtää kirjoitukset. Nopeasti tyylisuunta kuitenkin alkoi levitä, ja Liechtenauerin "salaiseksi" tarkoittama opetusruno kirjoitettiin auki hänen oppilaidensa tai oppilaiden seuraajien toimesta. Tyylisuunnasta tuli suosittu, ja sitä harjoiteltiin useissa kaupungeissa ja miekkailukouluissa ympäri Saksaa.

Nykyään tunnetaan useita Liechtenauer-tyyliä kuvaavia käsikirjoituksia, joista ensimmäinen on kirjoitettu 1300-luvulla ja viimeiset 1600-luvulla. Koulukunnan perinteen säilymistä noiden noin 300 vuoden ajan voidaankin pitää merkittävänä, etenkin kun muistetaan pitkämiekan käytön sotilasaseena päättyneen jo 1500-luvun alkuvuosina! Tyylille on tunnusoimaista aloitteen ottaminen itselleen nopeasti ja agressiivisesti, yhdenaikaiset hyökkäykset ja torjunnat, sekä runsas pistojen käyttö.

Seurassa keskitytään harjoittelemaan miekan käyttöä nimenomaisesesti 1300- ja 1400-lukujen kontekstissa. Lisäksi vapaamiekkailijan arvon saavuttaneet harjoittelevat saman aikakauden ja alueen käsikirjoituksissa esiteltävää aseetonta kamppailua sekä tikaritaistelua. Näin pyritään muodostamaan harjoittelijalle kokonaisvaltainen eurooppalaisen myöhäskeskiajan kontekstin kamppailutietämys ja -taitamus. Myös muiden aikakauden aseiden harjoitteleminen tulee mahdolliseksi myöhemmin, harjoittelijoiden omasta kiinnostuksesta riippuen.

Copyright © Peter Henry Karis AD 2013